Kadonneen kesämielen etsintä!

Kadonneen kesämielen etsintä!

Seisoin tässä taannoin erään urheilukaupan käytävällä ja katse hakeutui kalastustarvikeosaston seinälle. Siellä oli ripustettuna uistimia ja vaappuja rivissä tuhottomasti.  Siinä seisoessasi keskellä ihmisvilinää mielen valtasi murheellinen mieli ja tajusin, että olen kadottanut itseni.  

Kesäkukat

Talven horros

Talven jälkeen ennen aina keväisin heräsi upea fiilis, kun tajusi että kalastusreissut ovat pian edessä.  Kalastuspakki kaivettiin esiin ja putsattiin.  Vaaput ja uistimet putsattiin ja koukut tarkastettiin.  Rikkinäiset vaaput poistettiin ja tilalle hankittiin aina jotain uutta.  Kaupan uistinhyllyn edessä seisoskelin pitkiä hetkiä ja tein valintoja jotka olivatkin aina yhtä vaikeita.  Otanko Rapalan vain jonkun muun, siinäpä pulma.  Ja sitten väri, mitkä värit purisivat tulevana kesänä.  Virveliin ostettiin uusi siima.  Ei liian paksua, koska emme ole menossa lohenkalastukseen alkukesästä.  Vaan taimenjoelle.  Ohut siima.  Haavi tarkastettiin, ettei ole kovin isoja reikiä.  Kelat huollettiin ja öljyttiin.  Pakki varustettiin pienillä painoilla ja leikkureilla, viehelukkoja ja leikareita piti tietysti olla tarpeellinen määrä.  Kaikki valmiina ja odottelemaan ensimmäistä kalareissua. 

Vanhat kelat jotka keräävät kaapissa pölyä!

Työtä ja työtä

Nyt on mennyt useita vuosia, ettei fiilistä ole enää löytynyt ja siksi tajusin, että olin kadottanut itseni. Työt haittaavat harrastuksia, näin voi vain todeta ja se on totta.  Olen ollut vuodesta -90 yleishyödyllisen yhdistyksen palkkalistoilla ja tämä toiminta painottuu kesäaikaan.  Tietysti olen saanut pidetyksi kesällä lomaakin, jolloin kalastusretket olivat loman tärkeitä antia.  Sitten perustin pitopalvelun ja tietäähän sen, että tämä toiminta työllistää viikonloppuja jolloin muusta työstä olisi vapaata.  No pienet lisäansiot ovat olleetkin tarpeen.  Toki olemme yrittäneet saada ja olemme saaneetkin asiakkaiksi myös yrityksiä, jotka sitten kuitenkin pääsääntöisesti pitävät harjannostajaisia ym. tilaisuuksiaan viikolla.  No sekään ei riittänyt ja perustimme kahvila-ravintolan Keski-Suomeen.  Aluksi tämä liike oli avoinna joka päivä klo 9-21.  Minä olen sinkoillut viisi vuotta Pirkanmaan ja Keski-Suomen väliä viikoittain.  Kilometrejä on autoon tullut vuodessa yli 40 000 kilometriä.  Aluksi olin aina kahvilassa työssä viikonloput ja talviaikana viikot Pirkanmaalla.  Myös täällä Keski-Suomessa olemme toimittaneet pitopalveluja ympäri Keski-Suomea, on ollut kesähäitä, muistotilaisuuksia, syntymäpäiviä ja muita kodin juhlia. Sitten otimme vielä yhden sauna/kokoustilan vuokraamisen mukaan toimintaamme.  Se toiminta painottuu yleensä myös viikonloppuihin.  Jotenkin vain kaikki hommat ovat kasaantuneet hoidettavaksi.  Sen voin kuitenkin sanoa, että taloudellista tilannetta ne eivät kuitenkaan juurikaan ole parantaneet.  Työt vain ovat lisääntyneet.  Ehkäpä syynä on hinnoittelu. Oma valinta. Sen voi kyllä sanoa, että ruuanlaitolla ei kukaan rikastu.

Kesä

 Nämä työt ovat uuvuttaneet meidät kaikki niin, ettei sitten kun on vapaata, olemme yrittäneet vähän tehdä muutakin, mutta jostain syystä kalastus on jäänyt vähiin.  Joka kesä kuitenkin maksan kalastuksenhoitomaksun, että jospa tänä kesänä kävisimme taimenjoella tai Tenolla.  Sinne pääsemiseksi pitää vapaata olla ainakin 3 päivää.  Ajamiseen menee kuitenkin yksi + yksi päivä ja sitten kalastukselle jäisi yksi päivä.  Olen harrastanut sellaista lähikalastusta aina, jos mahdollista. Käymme tai minä ongin ja mies ottaa valokuvia.  Virveliä olen heitellyt joskus lammella.  Varsinkin siellä lammella josta olen aikaisemminkin kertonut.  Siellä kyllä viikon työt unohtuvat ja uudistuu kovankin päivän jälkeen niin henkisesti kuin ruumiillisesti. 

Ajattelin, että koska palaan aina näihin kalastusasioihin useissa jutuissani, kirjoittaa meidän aikoinaan kirjoittamasta Kalavale lehdestä kirjoittamani tarinan vaapusta. Ihan vain piristykseski kaikille.

Erään vaapun tarina

Olin vuonna -91 aivan uusi.  Kauniisti kiilteli lakka kyljissäni.  Saavuin kauppiaalle keväällä enne,n sesongin  alkua kotelossa, joka oli kieltämättä hiukan ahdas.  Ei se haitannut, koska olihan minulla kavereita seuranani.  Kauppias asetteli meidät esille ostajien nähtäväksi.  Muuten kiva ihminen, mutta eipä ajatellut, ettei kukaan, edes vaappu halua pystyasennossa roikkua päiväkausia johan siinä ”verenkierto” estyy.  Vaan kestinpä sen kuin mies.

Sitten eräänä päivänä minut otettiin alas korkeuksista.  Mies katseli, käänteli  ja hyväksi varmaan havaitsi, koska tuumasi: ”Tämän minä otan”.  Niin alkoi matkani maailmalle, uuteen kalapakki kotooni.  Minulta riisuttiin koteloni, johon olin jo niin tottunut.  Pääsinpä vähän isompaan koloon.  Siellä oli ennen minua jo muitakin, kivaa ei tarvitse olla yksin.  Ystävystyin nopeasti.  Ambulanssi – Rapalasta tuli minun paras kaverini.  Sitten aivan varoittamatta se tapahtui.  Kesäkuu.  Tunsin, kuinka kotini tärisi, heittelehdin sinne tänne.  Koukkuni sotkeentuivat toisten uistinten koukkuihin.  Aih teräviä.  Yläpuolellani olevista kotelokodeistaan tippuivat niin Mepsit kuin Calikocalitkin niskaani.  Sotku oli valtava, eikä siinä vielä kaikki.  Yhtäkkiä pakin kansi aukaistiin ja jokin kumma valo kävi silmiini, luulin sokeutuvani.  Auringoksi sitä kuulin kutsuttavan.  ”Voi miten ihanasti aurinko paistoikaan, nythän täällä ruskettuu”, sanoi joku.  Mitähän sekin mahtaa tarkoittaa?  Minua se ainakin poltti, hei värini haalistuvat, koukkuni suoristuvat äh miten tukalaa.  Jos olisin tiennyt tulevista tapahtumista, olisin mieluusti jäänyt aurinkoon.

Hei´ mihin sinä minut laitat? Apua, nyt sitä heilutaan taivaan ja maan välillä   Lopettakaa minä pyörryn.  Sitten ne laittoivat minut nokastani kiinni mihinkä lie naruun. Mihin minua raukkaa nyt viedään!  Aih varo nyt hyvänen aika vähän, tartuin koukuistani kiinni kuusenoksaan, jään kyllä tähän.  Viimein heilutteluni loppui, on varmaankin päästy perille.  Miksi se minut tänne toi?  Olisin halunnut olla kotopakissani Ambulanssi Rapalan kanssa.  Olisi vietetty jälleen leppoisa päivä kertoilemalla vitsejä. 

Nyt minä lennän korkealla ilmassa ja hei nyt putoan.  Auts meni nenään vettä, minähän hukun, henkikään ei kulje, voi kun on kylmäkin- tätäkö kuoleminen on?  Mitä tämä tällainen on?  Jälleen lensin ilmaan ja jälleen kuljin veden alla.  Tätäkö se sitten on?  Yäk, jotain limaista takertui koukkuihini.  Huh pääsinpä pois.  Ottakaa äkkiä pois noi mönjät koukuistani.  Ei enää, hei ei enää, kuuletko ukkeli, TÄMÄ EI OLE ENÄÄ MUKAVAA!  Hui mikäs toi sitten oli, sehän yritti purra minua.  Pian pois täältä.  Äkkiäpä minä aloin auringosta pitämään.

  Mitä nyt.  Vaihtavat kuulemma paikkaa, Alaspäin ovat jokea menossa.  Nehän seisovat maassa, mihin alas ne siitä enää pääsee.  Ahaa, tässä on kuulemma, hyvä otti paikka.  Minusta ei sen kummempi kuin äskeinenkään.  Nyt taas lennetään, ei tämä ilmalento mitään, mutta se äkkipysähdys veteen.  Pläts.  Tätä vartenko minut sitten tehtiinkin.  Olisi pitänyt kuunnella mitä vanhalla Hi-Lo-ukolla oli asiaa.  Varmaan se yritti tästä kertoa.  Iltasella se aina aloitti tai yritti aloittaa tarinoitansa kertoilla, vaan kun on nuori niin ei vanhojen ukkojen jutut kiinnosta.  Kerran se kertoili uuden vaapun ”kastajaisista”, jos tämä on sitä sitten.  Vaan montako kertaa se minut meinaa kastaa, luulisi kerta riittävän.  Ja sitä paitsi minulla on jo nimi, suuressa tehtaassa annettu MUTU- sehän minun nimeni on. 

Tuliko yö?  Vai sammuttiko joku sen auringon?  Auts kukas minua piikeillä pistelee. Sattuu.  Taisi tulla loppu.  Nythän minua kiskotaan kahtaalle.  Pimeäpiikki toisaalle ja siima toisaalle.  Lopettakaa sitä paitsi täällä haisee.  Onneksi olkoon, sait hienonkalan; sanoi kaveri toiselle.  Sinähän varsinainen kalamies olet.  Kyllä sinäkin vielä kalaa saat, lohduttaa saaja toista.  Ollaan sitä nyt polleata poikaa.  Jos tarkkoja ollaan niin minähän sen kalan sain.  Minä Mutu ja sitä paitsi koukkujani kolottaa. Minä se tuolla koskessa sukeltelin, tein mutkia, ja yritin uida houkuttelevasti.  Lakkaukseni kärsi, niistä piikeistä.  Kovaa hommaa, eikä edes kiitosta saa.  Ovatpa itserakkaita nuo kalastajat.

Niin kului kesäkuu ja päästin heinä poutiin.  Kalastajan loma-aikaa.  Viikon jouduin taas sietämään tärinää ja kylmää.  Eräänä päivänä kuului taas; mennään Heijosiin.  No ei kai se kummoisempaa ole kuin viimeksikään.  Voihan ne valita kalastuspakista jonkun muunkin uistimen.  Hei mitä minä kuulin, korvat hörölleen (eihän minulla edes ole korvia).  Mitä, mitä toinen Mutu- uusi- samanlainen- hei näyttäkää nyt minullekin.  Olisinpa edes ehtinyt edes kaveria varoittamaan mitä tuleman pitää, vaan siinä se luonto karaistuu.  Me vaappujen aatelia, napataan vain, jalo kaloja itse kosken herroja, taimenia.  Taisinhan minäkin olla eka reissulla hiukan mamis.  Ulisin ja älisin, mutta nyt olen karaistunut koskenkävijä.  Nappaan taimenia kylkiäni väläytellen, tuleen mennen.  Olen minä hyvä ja kaunis.  Paras.

Miten nyt keskellä koskea voi olla puu.  Koukkuni tarttuivat siihen.  Älä sinä ukko siellä rannalla kisko, tunto se on minullakin.  No niin nyt se siima katkesi.  Mites minun nyt käy?  Hei ukko; tules äkkiä hakemaan minua.  TULE HAKEEN!  Kuuroko se on?  Minua paleltaa, tule hakemaan.  Oi horjahdin, nyt irtosi takakoukut.  Minähän pian joudun virran vietäväksi.  APUA! No mistä sinä siihen tulit.  Pakin uusin mutu.  Jäitkös sinäkin tähän puuhun kiinni.  Pidä kuule kovasti kiinni, ettei virta vie sinua.  Jaa, että tulit minua pelastamaan.  Mites meinasit sen tehdä.  Sinä tuollainen kokematon koskenkävijä.  Vai yritit koukuillasi tarttua minuun. Vaan etpä onnistunut ja tässä sitä nyt ollaan.  Katso, katso, nyt se mies taitaa tulla meitä hakemaan.  Kahlaa tuolla tännepäin.  Eipä henno ukko jättää meitä tänne.  Minua ainakaan, olenhan niin hyvä kalastamaan taimenia.  Ai että olen itserakas.  Pääseeköhän ukko tänne asti.  Mitä jos se kaatuu.  No siinähän sitten tietää ja saa tuntea mitä on olla uistin. 

Pääsimme onnellisesti molemmat uistimet rannalle.  Meitä pyöriteltiin ja käänneltiin ja etsittiin vikoja.  Ei minussa ainakaan ole vikaa.  Olipa seikkailu.  Niin se vaan meni kesä.  Tuli nähty monenlaisia koskia ja kaloja.  Ihan kivaa loppujen lopuksi.  Talvi tulee ja se kyllä vietetään hiljaiseloa elellen kalastuspakissa.  Muistellaan kesää ja niitä kavereita, jotka jäivät jollekin reissuille.  Toiset tulevat ja toiset menevät.  Olen minäkin kolhuja saanut.  Muistona kesältä on pieni reikä kyljessä.  Toinen Mutu jäi jollekin reissulle, vaan kavereista parhain Ambulanssi-Rapala on edelleen kuvioissa mukana.  Talviaikana vertailemme saaliitamme. Jaamme kokemuksiamme sekä neuvomme toisiamme, kuinka sitten seuraavalla reissulla saisimme vieläkin isompia koskenherroja narratuksi.  Minä Mutu ja Ambulanssi-Rapala, mehän olemme vaappujen aatelia.  Kokeneita karaistuneita koskenkävijöitä.  Jaa että kehun taas liikaa.  No se taitaa olla minun luontoni.

Tänään

Tuosta tarinasta, joka on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, on hivenen tätä päivää ja vaikka tarina on hiukan lapsellinenkin siitä voi löytää jopa itsensä tai kaverinsa.

Ilmat ovat meitä näinä parina viikkona hellineet ja kesä tuli kohisten.  Uskomaton jälleen kerran lämmön voima.  Koivuihin tuli lehdet parissa päivässä.  Äitienpäivänä saatoin hakea maljakkoon koivunoksia ja valkovuokkoja.  Toivotaan, että ilmat pysyvät vielä ainakin hetken kauniina ja lämpiminä.  Uimavedet lämpiää kivasti ja pian pääsee uimaan.

Kalastusretkiä odotellessa!