Joenmutkan takana
Joen mutkan takan
Kalastus on kuulunut harrastuksiini jo pienestä tyttösestä lähtien. Olin enoni mökillä, ja ikää lienee siinä kuusi vuotta ja minulle tehtiin ensimmäinen onkivapa josta olin tosi iloinen. Sille katsottiin paikka mökin avoimen alakerran hyllyltä, jossa se oli toisten onkien vierellä.
No eihän
sekään kalastuslaji aina sujunut niin hyvin kuin olisi toivonut,
koska ongittiin yleensä soutuveneestä. Vavan heiluttelu pienessä
veneessä on aikuisellekin välillä vaikeaa. Kerran olin sitten
veneessä tätini miehen kanssa, suuressa onkimisen huumassa
heiluttelin taas vapaani saadakseni sen hyvälle ottipaikalle kun se
tarttuikin johonkin kiinni ja kun katsoin taakseni koukku matoineen
roikkui kaverin poskessa, olipa tosi iso saalis.
Noista
vuosista on kulunut aikaa ja kalastelen edelleen mato-ongella,
pilkilla, virvelillä, perhovavalla sekä lohivavalla – sitä
suurta.
![]() |
Auringon säteet kimaltelevat joen vedessä. |
Joki
Tämä
seuraava muisto on säilynyt koko läpi aikuisen elämäni
parhaimpana kalastusmuistona. Siinä oli taikaa, jonka voi kokea
vain kerran elämässään. Joen- ja kosken rannalla, veden
kohistessa ja auringon nousua ihaillessa. Samanlaista elämystä
vaikka koskia ja muita kalavesiä on tullut koluttua lukemattomat
määrät, en ole kokenut.
Olimme edes
mennyt veljeni, mieheni ja minä kalastusretkellä eräällä joella,
josta hyvin usein juhannuksena aloitimme loman ja aina ensin piti
päästä juhannusaattona kalastamaan.
Saavuimme
koskelle jo lauantai aamuna, koska tarkoitus oli kalastella koko
viikonloppu. Tällä joella oli mittaa muutama kilometri ja hyviä
kalastuspaikkoja oli koettavana. Veljeni ja mieheni kalastelivat
perhoilla ja minä virvelillä. Punainen rapala oli suosikki uistin.
Sillä yritin taimenia saada ottamaan. Joen kohina vie ajatukset
aivan toisaalle pois arkipäivän joskus vaikeistakin ajatuksista ja
huolista. Joki/koski kalastus on erilaista kuin veneestä
kalastaminen, vaatii välillä jalkavoimia kulkea kivikossa, jotka
liukkaudellaan ovat koituneetkin monen kalastajan uintireissun
aiheuttajaksi. Vähältä piti tilanteita, oli tuon tuostakin.
Otti perhot
Perhomiehillä siiman päässä lentelivät milloin Nalle Puhit, Caddikset ym. pintaperhokalastusperhot, jotka jäljittelevät usein veden pinnalla eläviä hyönteisiä ja otit näihin perhoihin ovat näyttäviä. Ei saalista ja perhot vaihtuivat uppoperhoihin Red Tak ja Zulu ovatkin legendaarisen kuuluisia uppoperhoja unohtamatta levysiipistä uppoperhoa Marc Brownia. Perhot olivat tietenkin itse sidottuja. Talvi on käytetty perhojen sitomiseen, oivallista puuhaa talvi-iltoina, kalastusfilmien katselun lomassa.
Nälkä
alkoi vaivata muutaman tunnin kuluttua ja päätinkin yllättää
kalastajakaverini letuilla juhannuksen kunniaksi. Yksi tuntematonkin
kalastaja sai juhannuslettujani maistaa. Kun makkarat oli syöty,
ja kahvit juotu, huilattiin ennen hämärän saapumista, jolloin ne
suuret taimenet aloittavat ruokailun.
Hämärän
laskeutuessa joella saattoi nähdä vesirotankin iltapuuhissaan.
Suvannossa aloittivat päiväperhot viimeisen tanssinsa ja näitä
taimenet tulivat napsimaan veden pinnalta. Hetki oli kuin luotu –
suuria taimenia, ja niitä kalastetaan. Yö meni kuitenkin ilman
suuria taimenia, mutta aisteille se oli juhlaa. Kesäyö, ihanaa.
Luonnon kauneus sanoin kuvaamaton. Sumu nousee ja hyväilee joen
pintaa – ilma tuntuu hiukan viileältä lämpimän päivän
jälkeen.
Uupumus
iskee aina jossain vaiheessa ja päätimme mennä pitkällemme
pakettiautoomme, johon olimme hankkineet hyvät patjat juuri näitä
reissuja varten. Veljeni meni vajaan, joita oli kalastajille varattu
suojaksi.
Hiukan
nukuttuani heräsin johonkin ääneen, lieneekö kalat minua
kutsuneet. Nousin ja avasin varovasti auton oven ja kello oli vasta
neljä aamulla, mutta ah niitä kesäaamuja. Juotuani hiukan mehua,
päätin lähteä alavirtaan kalastamaan ja otinkin juomaa reppuun,
vavan mukaan ja lähdin kävelemään. Matkaa sinne alavirtaan oli
noin kilometri ja kesäisessä metsässä linnut visertelivät ja
toivottivat minulle hyvää huomenta. Matkalla oli lähde, josta
halusin hiukan juoda kylmää virkistävää vettä. Itikatkin
olivat tulleet lammelle, tervehtimään ainakin minua.
Kesäisen
metsän tuoksut, vihreät ja vehreät kasvit olivat kulkijalle
mukavaa matkaseuraa. Viimein pääsin alajuoksulle jonne olin
aikonut mennäkin. Pääsin joenrantaan, auringonnousun ensi säteet
osuivat virran veteen ja sumu leijaili veden pinnassa. Muutamia
metriä yläjuoksulla vesi kulki koskessa pulputellen ja kohdallani
koski tyyntyi ja minusta hiukan alempana alkoi suvanto. Puut
heittivät suvantoon kuvansa ja kurottivat oksillaan veden pintaan.
Pysähdyin ja päätin vain istua kivelle, ihailemaan luonnon
tarjoilemaa näkymää. Hento tuuli nousi ja usva aloitti tanssinsa,
edestakaisin ja välillä pyörähdellen.
Usvan tanssia koskessa. |
Katseeni
lipui virran reunamille ja rannalla olevan puun levien oksien lomaan.
Puu kurkotti oksiaan virran ylle ja loi varjoisan ja suojaisan
kohdan. Siellä se tapahtui, tuikki tuli, taimen nousi pintaan ja
otti vesiperhosen. Sävähti kuin sähköiskun saaneena. Seilläkö
se iso taimen oli koko yön ollutkin. Seurasin tukkirenkaiden
laajenemista ja häviämistä pikkuhiljaa, nouseeko kala uudelleen.
Tässä se oli hetki josta voi vain unelmoida. Vapa kädessä istuin
vain ja tuijotin varjoisaa suojaa josta kala nousi ruokailemaan. En
voinut liikkua ja särkeä tätä hetkeä, yrittää kalastusta.
Niinhän se
on, että kalastuksessa ei tärkeintä ole saalis vaan itse elämys
jota kalastus tarjoaa.
Nymfi
nousi virrasta – ja kuikka huusi joella kahdesti, kerran kohdallani,
toisen kerran ylempänä yläjuoksulla ja tiesin missä olet.
![]() |
Kosken niska, oivallinen ottipaikka. |
Kommentit
Lähetä kommentti