Joenmutkan takana

Joen mutkan takan

Kalastus on kuulunut harrastuksiini jo pienestä tyttösestä lähtien. Olin enoni mökillä, ja ikää lienee siinä kuusi vuotta ja minulle tehtiin ensimmäinen onkivapa josta olin tosi iloinen. Sille katsottiin paikka mökin avoimen alakerran hyllyltä, jossa se oli toisten onkien vierellä.

No eihän sekään kalastuslaji aina sujunut niin hyvin kuin olisi toivonut, koska ongittiin yleensä soutuveneestä. Vavan heiluttelu pienessä veneessä on aikuisellekin välillä vaikeaa. Kerran olin sitten veneessä tätini miehen kanssa, suuressa onkimisen huumassa heiluttelin taas vapaani saadakseni sen hyvälle ottipaikalle kun se tarttuikin johonkin kiinni ja kun katsoin taakseni koukku matoineen roikkui kaverin poskessa, olipa tosi iso saalis.

Noista vuosista on kulunut aikaa ja kalastelen edelleen mato-ongella, pilkilla, virvelillä, perhovavalla sekä lohivavalla – sitä suurta.


Auringon säteet kimaltelevat joen vedessä.

                                                       
Joki

Tämä seuraava muisto on säilynyt koko läpi aikuisen elämäni parhaimpana kalastusmuistona. Siinä oli taikaa, jonka voi kokea vain kerran elämässään. Joen- ja kosken rannalla, veden kohistessa ja auringon nousua ihaillessa. Samanlaista elämystä vaikka koskia ja muita kalavesiä on tullut koluttua lukemattomat määrät, en ole kokenut.

Olimme edes mennyt veljeni, mieheni ja minä kalastusretkellä eräällä joella, josta hyvin usein juhannuksena aloitimme loman ja aina ensin piti päästä juhannusaattona kalastamaan.

Saavuimme koskelle jo lauantai aamuna, koska tarkoitus oli kalastella koko viikonloppu. Tällä joella oli mittaa muutama kilometri ja hyviä kalastuspaikkoja oli koettavana. Veljeni ja mieheni kalastelivat perhoilla ja minä virvelillä. Punainen rapala oli suosikki uistin. Sillä yritin taimenia saada ottamaan. Joen kohina vie ajatukset aivan toisaalle pois arkipäivän joskus vaikeistakin ajatuksista ja huolista. Joki/koski kalastus on erilaista kuin veneestä kalastaminen, vaatii välillä jalkavoimia kulkea kivikossa, jotka liukkaudellaan ovat koituneetkin monen kalastajan uintireissun aiheuttajaksi. Vähältä piti tilanteita, oli tuon tuostakin.

Otti perhot

Perhomiehillä siiman päässä lentelivät milloin Nalle Puhit, Caddikset ym. pintaperhokalastusperhot, jotka jäljittelevät usein veden pinnalla eläviä hyönteisiä ja otit näihin perhoihin ovat näyttäviä. Ei saalista ja perhot vaihtuivat uppoperhoihin Red Tak ja Zulu ovatkin legendaarisen kuuluisia uppoperhoja unohtamatta levysiipistä uppoperhoa Marc Brownia. Perhot olivat tietenkin itse sidottuja. Talvi on käytetty perhojen sitomiseen, oivallista puuhaa talvi-iltoina, kalastusfilmien katselun lomassa.

Nälkä alkoi vaivata muutaman tunnin kuluttua ja päätinkin yllättää kalastajakaverini letuilla juhannuksen kunniaksi. Yksi tuntematonkin kalastaja sai juhannuslettujani maistaa. Kun makkarat oli syöty, ja kahvit juotu, huilattiin ennen hämärän saapumista, jolloin ne suuret taimenet aloittavat ruokailun.

Hämärän laskeutuessa joella saattoi nähdä vesirotankin iltapuuhissaan. Suvannossa aloittivat päiväperhot viimeisen tanssinsa ja näitä taimenet tulivat napsimaan veden pinnalta. Hetki oli kuin luotu – suuria taimenia, ja niitä kalastetaan. Yö meni kuitenkin ilman suuria taimenia, mutta aisteille se oli juhlaa. Kesäyö, ihanaa. Luonnon kauneus sanoin kuvaamaton. Sumu nousee ja hyväilee joen pintaa – ilma tuntuu hiukan viileältä lämpimän päivän jälkeen.

Uupumus iskee aina jossain vaiheessa ja päätimme mennä pitkällemme pakettiautoomme, johon olimme hankkineet hyvät patjat juuri näitä reissuja varten. Veljeni meni vajaan, joita oli kalastajille varattu suojaksi.

Hiukan nukuttuani heräsin johonkin ääneen, lieneekö kalat minua kutsuneet. Nousin ja avasin varovasti auton oven ja kello oli vasta neljä aamulla, mutta ah niitä kesäaamuja. Juotuani hiukan mehua, päätin lähteä alavirtaan kalastamaan ja otinkin juomaa reppuun, vavan mukaan ja lähdin kävelemään. Matkaa sinne alavirtaan oli noin kilometri ja kesäisessä metsässä linnut visertelivät ja toivottivat minulle hyvää huomenta. Matkalla oli lähde, josta halusin hiukan juoda kylmää virkistävää vettä. Itikatkin olivat tulleet lammelle, tervehtimään ainakin minua.

                                                              

 

Kesäisen metsän tuoksut, vihreät ja vehreät kasvit olivat kulkijalle mukavaa matkaseuraa. Viimein pääsin alajuoksulle jonne olin aikonut mennäkin. Pääsin joenrantaan, auringonnousun ensi säteet osuivat virran veteen ja sumu leijaili veden pinnassa. Muutamia metriä yläjuoksulla vesi kulki koskessa pulputellen ja kohdallani koski tyyntyi ja minusta hiukan alempana alkoi suvanto. Puut heittivät suvantoon kuvansa ja kurottivat oksillaan veden pintaan. Pysähdyin ja päätin vain istua kivelle, ihailemaan luonnon tarjoilemaa näkymää. Hento tuuli nousi ja usva aloitti tanssinsa, edestakaisin ja välillä pyörähdellen.

 

 

                                                          

Usvan tanssia koskessa.

Katseeni lipui virran reunamille ja rannalla olevan puun levien oksien lomaan. Puu kurkotti oksiaan virran ylle ja loi varjoisan ja suojaisan kohdan. Siellä se tapahtui, tuikki tuli, taimen nousi pintaan ja otti vesiperhosen. Sävähti kuin sähköiskun saaneena. Seilläkö se iso taimen oli koko yön ollutkin. Seurasin tukkirenkaiden laajenemista ja häviämistä pikkuhiljaa, nouseeko kala uudelleen. Tässä se oli hetki josta voi vain unelmoida. Vapa kädessä istuin vain ja tuijotin varjoisaa suojaa josta kala nousi ruokailemaan. En voinut liikkua ja särkeä tätä hetkeä, yrittää kalastusta.

Niinhän se on, että kalastuksessa ei tärkeintä ole saalis vaan itse elämys jota kalastus tarjoaa.

Nymfi nousi virrasta – ja kuikka huusi joella kahdesti, kerran kohdallani, toisen kerran ylempänä yläjuoksulla ja tiesin missä olet.

                                                                     

Kosken niska, oivallinen ottipaikka.