Kohtaamisia

Kohtaaminen

Talvinen sunnuntai aamu on valjennut ja kuinka ollakaan päädyimme jälleen autolla ajelemaan samoja metsä autoteitä kuin yleensäkin. Nämä käyttämämme metsä autotiet eivät ole kovinkaan kaukana asuinpaikastamme, mutta kuitenkin matkaa on sen verran, ettei muutamana vapaana tuntina ehtisi paikalle kävellen tai pyöräillen, joka onkin osaltamme pois suljettu vaihtoehto.

Yöllisiä jälkiä on mukavaa tarkkailla ja yrittää päätellä mikä eläin on mennyt. Välillä tuntuu, että talvimetsä uinuu ja odottaa jotain tapahtuvaksi. Liikkumattomat puiden oksat ovat saaneet ylleen lumipeitteen. Kierrämme tutun metsälammen hiukan rannasta kauempana olevaa tietä. Lammella olemme viettäneet keväisin ja kesäisin mitä ihanampia hetkiä, milloin vain oleskelemme, joskus hiukan ongimme ja seuraamme lammella vuosikausia eläneen kaakkurin pesintää ja pienen tai pienten poikasten kasvua heitä kuitenkaan häiritsemästä. Kaakkurin huuto menee sieluun saakka, se joka ei sitä ole kuullut saattaa pelästyä sen ensi kerran kuullessaan.

Jatkoimme ajelua ja tulimme mäen päälle, jossa nautimme kahvista ja eväskorin antimista. Puhua pälpätimme kaikesta mahdollisesta ja ihmettelimme samalla luonnon kauneutta ja ihanaa hiljaisuutta. Emme olleet havainneet niin minkäänlaista liikettä ei eläimiä ei (onneksi) ihmisiäkään. Nämä ajelut ja luonnossa kulkemiset antavat sellaista energiaa ja voimaa jota ei mistään saa. Mieli virkistyy ja hiljaisuudessa kuuloaisti terävöityy ainakin hetkellisesti, koska yrität kuunnella hiljaisuudessa mahdollisesti kuuluvia ääniä. Yleensä käy niin ettei kuulu kuin omien korvien huminaa.

No autoon takaisin ja saimme auton jälleen ajoon ja siinä se äkkiä oli, aivan edessämme. Pysäytimme auton voisiko sanoa lumisella tiellä jarrut kirskuen. Ei voi olla, onko se? Ahmahan se meitä tulla tallusteli vastaan. En ole koskaan ahmaa nähnyt ja, tuskin tulen, sitä enää näkemäänkään. Siinä me toisiamme katselimme ja ehkä ahma päätteli, että nyt riittää tuijottelu ja teki äkkikäännöksen. Olimme mäen päällä, ja päätimme jäädä siihen katselimaan ahman pompottelua tietä pitkin. Annoimme ahman mennä ja jäimme siihen päivittelemään tapahtunutta. Edes kameraa emme ennättäneet ottaa takapenkiltä.

Ahma hävisi näkyvistä ja päätimme jatkaa matkaa samaan suuntaan ja kun tulimme kohtaan, jossa ahma meidät havaittuaan lähti tietä myöten jatkamaan matkaa, pysähdyimme ja aloimme tarkastelemaan sen tassujen jälkiä, isot olivat. Jatkomme matkaa ja tarkastelimme jälkiä edelleen ja seurasimme niitä pikku hiljaa ajellen. Ahma oli käyttänyt tietä hyväkseen ja jatkanut vielä matkaa noin puolitoista kilometriä, jonka jälkeen se oli mennyt metsään. Käännyimme toisaalle ja ihmettelimme tapahtunutta, joka ainutlaatuisuudellaan oli tehnyt uskomattoman vaikutuksen. En olisi koskaan uskonut ahmaa kohtaavani, koska televisiosta tulleista ohjelmista, olen saanut sellaisen kuvan, että ahma on erämaiden asukas ja vaikea havaita. Yhtäkkiä oli tien vieressä koskemattomalla hangella ahman jälkiä, eli havaitsimme että ahma oli kulkenut myös täällä. Tietokoneelta kartasta katsottuna ahma tekee aikamoista lenkkiä kulkiessaan metsäisiä alueita.

Uusia jälkiä

Reilu vuosi tuon tapahtuman jälkeen olimme jälleen samalla tiellä ja samalla alueella jossa viimeksi olimme ahman jälkiä nähneet. Ja kuinka ollakaan siinä ne jäljet taas olivat tien vieressä koskemattomalla lumella. Mukava havaita, että ahma kiertää edelleen samoja alueita ja ajatuksiin herää ajatus, ei sitä tiedä vaikka kohtaamme uudelleen, täällä Keski-Suomen erämailla.