Ennakkoluuloinen ulkomailla

Ennakkoluuloinen ulkomailla

En koskaan matkusta ulkomaille, nämä sanat on lausuttu nuoruudessa ja vakaassa uskossa, että näin on. Vannomatta paras, sillä muutamia vuosia myöhemmin suunnittelimme ensimmäistä ulkomaanmatkaa Kanarian saarille.  Ehkä vanheneminen antoi sysäyksen, että onhan meidänkin nähtävä mitä siellä on meille tarjolla.  Mukaan oli lähdössä ystäväperhe.  Matkavaraus tehtiin silloin monta kuukautta ennen varsinaista matkaa, joten jännitystä riitti useiksi kuukausiksi.  Olihan se mukavaa kertoa, että lähdemme syyslomalla ulkomaille.  Minne olette menossa.  Ensiksi jouduin sanomaan, etten tiedä, koska toiset olivat varanneet matkan ja minä olin vain sanonut, että lähden sinne, minne muutkin. Selvisihän se sitten paikka minullekin. Valmistelut aloitinkin vaatteiden ja tarvikkeiden hankkimisella viikkoja ennen matkaa.  Olipa kivaa, vai oliko?

Pakkaaminen

Matkaan ei ole enää, kuin viikko, ja pakkaaminen pitää aloittaa.  Yksi matkalaukku, eikä sekään kovin suuri. Harjaantuneet matkustajat pakkaavat varmasti edellisenä iltana, mutta minun piti tietysti pakata ja purkaa ja pakata ja purkaa.  Mukaan piti ottaa kolmet kengät, iltavaatteet erikseen ja uimapukua, sortsit, hameita, toppeja ja t-paitoja. Oma tyynyliina ja pyyhe tietysti myös.  Pokkareita iltalukemiseksi – jos ei uni tule.  Hygieniavälineet tietysti ja laastaria, vanulappuja, kyniä ym.   Ja tietysti ruokaa; -hernekeittoa, juustosiivuja, ruisleipää levitettä, pasta-annospusseja ja tietenkin kahvipaketti.  Niin ja kertakäyttöastioita unohtamatta.  Käsimatkatavaroihin nenäliinoja, ristikkolehtiä, passi ja matkustusasiakirjat.  Tärkeintä eli desinfiointipyyheitä unohtamatta.  Kamera ja puhelin. 

Oman jännityksensä matkaan lähdölle, toi ystäväperheen sairastuminen kuumeseen ja silmätulehdukseen juuri pari päivää ennen matkaa.  He joutuivat käymään vielä lääkärissä lähtöpäivää edeltävä aamuna.  Kuinka tässä käy?   Lääkkeet purivat ja hekin pääsivät matkalle mukaan.  Emme varmaan olisi mieheni kanssa kaksin edes harkinneetkaan lähtevämme. No matkaan vain ja matkaan lähdettiinkin aamulla tai paremminkin yöllä kahden aikaan.

Välillä pysähdyimme kahville ja taas matka jatkui.  Auto parkkiin lentokentälle ja suuntasimme kentän käytäville, etsimään porttia.  Turvatarkastuksen kautta, odottelemaan oman lennon lähtöä. Lennon odottelu tuntui uskomattoman pitkältä, koska aikaa lentokoneen lähtöön oli kolme tuntia.  Aika mateli, ja mihinkään emme uskaltaneet paikaltamme poistua, jottemme vain jää koneesta.

Eka lento

Vihdoin tuli kuulutus, ja pääsimme koneeseen etsimään omia paikkojamme.  Kone lähti rullaamaan kohti kiitotietä ja jännitys oli kyllä huipussaan.  Olin varannut purukumia, jotta nousukiidossa korvat eivät menisi lukkoon.  Kone kiihdyttää ja ampaisee ilmaan, tuntuu kuin koko kroppa menisi kramppiin.  Koneen lento tasaantui ja saatoin hiukan rentoutua.  Olin varannut matkalle vaatteet jotka osoittautuivat todella vääräksi valinnaksi.  Olin kuullut, että tukisukkahousut pitää naisten laittaa yllensä ehdottomasti.  No olinhan minäkin varannut ne ylleni.  Hame ja kauluspaita.  Voi hyvä tavaton.  Sukkahousut puristivat ja ahdistivat, hame nousi ns. korviin istuessa ja kankea paitapusero tuntui ikävältä päällä.  

Pelko oli koko ajan olemassa, koska pelkäsin ilmakuoppia, pienikin tärähdys aiheutti hirvittäviä pelkoja. Ruokailu lentokoneessa oli oma ihmeteltävä tilanne.  Koska emme olleet ennen olleet lentokoneessa jo itse istumapaikan ahtaus tuntui ikävältä.  Ruokakärryt tulivat myös ennen pitkää meidänkin kohdalle ja annokset pöydälle.  Oli siinä tällaisella tallaajalla ihmettelemistä, kuinka minä tästä nyt suoriudun.  Hyvinhän se meni ja jälkiruokakahvit maistuivat erittäin hyvältä.

  Lento kesti kuutisen tuntia, joten tuliaiskarkkien ym. ostosten tekoon, katalogit tutkittiin tosi tarkkaan.  Sitten olikin laskeutuminen vuorossa.  Jälleen hirvittävä ahdistus ja pelko puserossa, mutta niin se kone vain tuli kuin tulikin kiitotielle ja hirveä helpotuksen huokaus. Ihanaa, kone pysähtyi ja pääsimme koneesta ulos. Lämpöaalto helli ihoa ja juu, ne inhottavat sukkahousut jalassa Kanarian helteeseen.  Matkalaukkuja hakemaan.

                                                           

Näkymä lentokoneesta

Matkalaukut saatuamme, suunnistimme etsimään linja-autoa joka veisi meidät hotelliimme.  Sekin löytyi ja hotellikin pian.   Sisäänkirjautumisen jälkeen etsimme oman huoneemme.  Olimme valinneet hotellin matkavirkailijan avustuksella ja pieleen meni.  Hotelli oli kaukana kaikesta.  Pieni ja ahdas. Hotellin ympäristössä ei ollut mitään kuin kuivaneita kasvustoja ja muutama polku.  Muurahaisia tiskipöydällä ja hirveä kosteus yläkerran nukkumatiloissa.  Päästyämme huoneisiin, päätimme mieheni kanssa lähteä heti etsimään lähintä kauppaa.  Mikä päähänpisto!  Kävelimme vain katuja eteenpäin ja löytyihän se kauppa sieltä.  Emme tietenkään olleet muistaneet ilmoittaa ystävillemme, että lähdemme kauppaan.  Takaisin kävellessämme eksyimme ja tietysti alkoi sataa, vettä tuli kaatamalla.  Pari samalla tiellä kävelevää vanhempaa rouvaa antoivat miehelleni muovikassin ja näyttivät että laita se pään suojaksi.  No johan oli, minä en saanut mitään.  Aikamme harhailtuamme löysimme hotelliin takaisin.   Kaikki tämä ja kokemamme hirveä jännitys lennolla purkautui nyt ilmoille; jos täältä lähtisi laiva, haluaisin palata, sillä takaisin, koska lento oli ollut niin hirveä kokemus, että paluu lentokoneella ei olisi tullut kysymykseen.  Ystäväni oli samaa mieltä ja purnasimme ja vähällä oli, ettei itkukin tullut. 

Yritimme syödä jotain ja hetken päästä mielikin oli parempi ja kaikki alkoi näyttää hiukan valoisammalta. Keitimme kotoisasti kahvit. Kävimme uima-altaassa uimassa ja huuhtomassa matkan pölyt. Uima altaan reunalla kasvoi banaanipuu ja siitä roikkuivat pikkuruiset banaanit, ilahduttivat mieltä.  Ensimmäisenä iltana emme uskaltaneet poistua hotelli alueelta.  Hygieniapyyhkeet olivat kovassa käytössä. 

Ensimmäinen lomapäivä

Seuraavana aamuna satoi, no emmehän tänne sadetta tulleet katselemaan.  Päivän mittaan sade kuitenkin meni menojaan ja päätimme lähteä tutustumaan ympäristöön.  Kävelimme samaan suuntaan, minne kaikki muutkin tuntuivat olevan menossa. Varokaa varkaita.  Pitäkää kassistanne kiinni ja rahapussit niin, ettei niitä pysty varastamaan.  Näitä ohjeita saimme ennen lähtöämme, ja nämä neuvot yritimme pitää mielessä.  Yritimme kiertää kaikki ne ihmiset, jotka vähänkin näyttivät mielestämme epäilyttäviltä.  Hankalaksi meni kävely yleisellä ja ruuhkaisella rantabulevardilla.   Ja kuinka sattuikaan, että samalle rantatielle olivat itsensä parkkeeranneet ns. kaupustelijat jotka yrittivät saada turisteja tulemaan asuntoesittelyihin.  No thanks. Ja kaiken kukkuraksi kävelytien poikki vilisteli 30-40 cm:n pituisia liskoja. 

Kävelytien poikki vilistivä lisko

Löytyihän niitä turistipaikkoja, kauppoja ja ravintoloita.  Erikoisuutena minusta oli ympyrässä kulkeva ostoskeskus. Kierrät kehää ja samalla nouset ylöspäin. Lapset olisivat halunneet jäätelöä, mutta olimme ennen matkaa tulleet siihen tulokseen, ettei missään tapauksessa, jäätelöä ei saa varsinkaan irtojäätelöä syödä.  Ruokaa piti saada ja päätimme uskaltautua paikalliseen ravintolaan.  Ruokalistaa tutkiessamme hiipi pelko jälleen mieleen – mitä me voimme syödä.  Pitsaa tietysti, sehän on kunnolla paistettua.  Juomat pöytään ja limsaan no ice, please.   

Koska olimme ostosreissussa, päätimme, että täältä ostamme sitten vettä, ja mikään pieni astia ei riitä, vaan kaikista suurimmat kanisterit vain matkalla pienimmän sateenvarjorattaiden kahvoihin kiinni.  Matkaa hotelliimme oli sellaiset neljäkilometriä.  Iltaa varten varatut korkokengät alkoivat lämpimässä illassa hiertää jalkoja ja kirosinkin, että pitikö nämäkin kengät tänne asti tuoda jalkoja hankaamaan, vaan illan olisi varmasti voinut viettää vaikka sandaaleissa.  Mutta ei, koska olin varannut jokaiselle illalle eri iltabilevaatteet täytyi kenkienkin olla samaa tyyliä. 

Shopping Center iltavalaistuksessa

                                                                

Seuraavana aamuna, oman aamupalamme jälkeen suuntasimme sitten ensi kertaa rannalle viettämään muiden turistien tavoin rantaelämää.  Koska emme olleet varautuneet, siihen että rannalla useat naiset olivatkin yläosattomissa, tuntui että mihinkä sitä silmänsä laittaisi, olo oli vaivaantunut.  Mitenkähän miespuolisomme?   Meressä uiminen oli hienoin elämys, jonka matka tarjosi.  Ihanat aallot heittivät rantaan takaisin, tosin uimapuku oli täynnä hienon hienoa hiekkaa, mutta siitä viis ihanaa.  Rannan ehdoton nähtävyys oli Faron majakka.  Siitä tuli kuvia otettua.  Rannalla oli myös ns. hiekkataiteilijoita, jotka tekivät kosteasta hiekasta mitä hienoimpia teoksia.  Joka päivä uusia.  Hiukan kauempaa rannan tuntumasta löysimme yllättäen kahvilan, ihanaa siellä tarjoiltiin teetä.  Niin myyjät kuin mekin kielitaidottomina yritimme sitten saada lopuksi laskua ja he toivat vain lisä teetä.  Leivonnaiset olivat uskomattoman hyviä.  Kävimme toisenakin päivänä ostamassa niitä mukaan.

                                                          

Faron majakka

Rannalla ollessamme siellä kaupattiin hedelmiä, juomia ym. tietenkään emme uskaltaneet ostaa mitään, vaan joimme vettä pulloista, jotka olimme varanneet retkelle.  Uimisesta tulee nälkä ja päätimme etsiä ravintolaa lähistöltä joka tyydyttäisi tämän tarpeemme.  Löytyihän se ja ruokalistaa tutkimaan.  Pitsaa, sitähän me tietysti söimme.   Erikoisuutena oli, että aikuisille ravintoloissa tarjottiin ruokailun päätteeksi aina grogi.  Joimme ne tietysti hanakasti, koska ne tappavat bakteerit, joita ehkä saimme ruuasta.  Entäpä lapset?   Lapsia kohdeltiin ravintoissa ja yleensäkin paikallisten taholta tosi hyvin.  Pikku Siiri oli kuin prinsessa.  Hän sai tikkareita ja, monet niin naiset kuin miehetkin silittelivät hänen vaaleita hiuksiaan.  Ou bambino.

Hotellihuoneemme myrkytettiin muurahaisista johtuen, ja jouduimme evakkoon siksi aikaan pariskunnan, joka myös oli suomesta.  Muut asukkaat hotellissa olivatkin ulkomaalaisia.  Kerroimme, että ajattelimme lähteä retkelle Las Palmasiin linja-autolla. He jäivät ottamaan aurinkoa.

Retki

Tietysti, kun linja-auto pysähtyi paikalliselle torille, alkoi sataa ja olimme tietysti varautuneet matkaan liian vähillä vaatteilla.  Hei vain lähimpään vaatekauppaan, ostamaan pitkähihaisia puseroita.  Jouduimme ostamaan myös matkalaukun, koska tullessamme huomasimme, että toinen matkalaukkumme oli mennyt rikki matkan aikana.   Kävimme tutustumassa taloon, jossa Kristoffer Kolumbus oli aikanaan käynyt.  Irtokoiria liikkui kaduilla ja yritimme tietysti kiertää ne kaukaa, peläten että ne tietenkin purevat meitä.   Paikalliseen Mac Donaltsiin hampurilaiselle, hei nyt syödään muutakin kuin pitsaa.  Tietenkin he toivat odottamamme juomat jäillä.  Onneksi olin varannut laukkuun itselleni muun juoman, eihän sitä mitenkään voinut juoda cokista jäillä.  Yleisiä wc-tiloja ei voinut käyttää, koska eihän tiloista olisi päässyt ulos ilman käsiä.  Muuten retki sujui hyvin ja pääsimme hotellille ja huomasimme, että vesi oli lopussa.  Ei kun matkaan, kuljimme jälleen tuon nelisen kilometriä kaupoille ja rattaat ja kädet venyivät.   

Seuraavana iltana päätimme, että menemme naapurihotelliin syömään ja kuljimme sinne alueen halki, joka näytti kaatopaikalta.  Ojassa lojui jonkin hotellin patja, niitä tyhjiä vesikanistereita ym. roskaa.  Huomasimme, että matkamme varrella oli supermarket – mitä miten emme olleet huomanneet kartasta tätä.  Matkaa omasta hotellistamme kauppaan on vain parisataa metriä.  Me olimme raahanneet vesikanistereita kilometritolkulla.

Hotellin takana

Niinpä se viikko meni, vettä kantaessa ja hernekeittoa ja pastaa syödessä.  Kyllä ruisleipäkin maistui ihanalta. Keittoastioiden tiskaaminen oli oma prosessinsa, koska pelkkä vedellä pesu ei tietenkään mielestämme riittänyt kattiloille, vaan ne piti tietysti desinfioida aina ennen seuraavaa käyttöä varten.  Onneksi olimme varanneet kertakäyttöastioita ja kuppeja mukaan!   Maitohappobakteereja nautimme joka päivä.

Matkalaukun pakkaaminen sujui pois lähtöä edeltävä iltana hyvin, koska laukusta puuttuivat aiemmin mainitsemani tavarat.  Tuliaisetkin sopivat hyvin laukkuun.  Koitti lähtö aamu ja ehkä vähän haikealla mielin nousimme linja-autoon.  Näin ensikertalaisesta kuitenkin tuntui hyvältä lähteä kotimatkalle kaikesta huolimatta.  Oma jännityksensä oli jälleen lentokoneeseen nouseminen ja itse lento.  Pelkäsin jälleen kuollakseni kuinka tässä käy ja tuleeko ilmakuoppia.  Pääsimme onnellisesti Helsinkiin ja matkalaukut löytyivät ja autokin löytyi myös juurikin sieltä, minne olimme sen jättäneet.  Eipä ollut sitäkään kukaan siirtänyt. 

Jälkimainingit

Kotiin päästiin onnellisesti ja tuliaiset tuli jaettua.  Muutama viikko matkan jälkeen oli aika miettiä matkaa ja spekuloida sitä ystäviemme kanssa.  Olemme useasti vieläkin muistelleet sitä ensimmäistä matkaamme ja sitä, kuinka suoraan sanoen typeriä olimme. 

Olimme kuunnelleet liikaa tai lukeneet netistä liikaa sitä mitä ei saa tehdä.  Kukaan ei varastanut meiltä mitään eikä uhannut meitä millään lailla.  Ihmiset olivat ystävällisiä ja välittäväisiä ja kohteliaita. Vaikka kuljimme myös ilta-aikaan, saimme kulkea ihan rauhassa.  Ruuasta emme sairastuneet ja ennen kaikkea lapsetkaan eivät sairastuneet, vaikkeivat ruokaryyppyä saaneetkaan.  Muut turistit söivät myös irtojäätelöitä – me emme.  Myöhemmillä matkoillamme olemme myös me uskaltautuneet syömään irtojäätelöä, emmekä ole sairastuneet siitäkään. 

Hiukan meitä on jälkeenpäin hävettänyt se, ettemme syöneet hotellissamme kertaakaan.  Kävimme naapurihotellissa syömässä ja kahlasimme jätteissä sekä muissa ravintoloissa.  Varmasti myös oma hotellimme ravintola olisi tarjonnut yhtä hyviä pitsoja, joita matkamme aikana nautimme.  Oman ruuan vienti oli tosi hassua, joskin siitä on tullut tapa, että pasta-annospussit kulkevat mukanamme ja nautimme yhtenä päivänä ns. kotiruokaa.  Leipää ja juustoa emme enää kuljeta mukanamme.  Hernekeitot jäävät myös kotiin.   

Vaatteita ja erilaisia kenkiä en raahaa tuollaisia määriä mukanani.  Turhaa hienostelua!  Matkalle kannattaa nyt viisastuneena varata hyvät kengät ja mukavat vaatteet.  Aivan järkyttävää on vesikanistereiden jätevuoret, joita näkee siellä täällä.

Kiva ostoskeskus on nykyään autiona, aavekeskus.  Niin myös turistirysät tyhjenevät, syytä tähän en tiedä. Ja ennen kaikkea voit aivan turvallisesti matkailla.  Turhat pelot pois.

Matkapäiväkirjan merkeissä jatkan myöhemmissä jutuissani.