Veljeni vartija

 Veljeni vartija

Sain pikkuveljen, ikäeromme kuusi vuotta.   Nimeksesi tuli Veijo Antero, toinen nimi tietysti isältä.  Siitä kun, vauva on tuotu taloon en muista mitään, lieneekö tarkoituksella.  Koska en enää ollutkaan ainokainen, äidin lemmikki.   Usein hyssyttelin vaunuja jotta, veljeni saisi unen päästä kiinn, vai saiko edes unta, koska harrastin laulua siinä samalla. Laulelin tosi kovaa, että varmaan kaikki muutkin kuulisivat kuinka hienosti osaan laulaa.

Sinua kaitsivat vanhempien ollessa työssä, milloin mummo ja milloin serkkumme, jotka olivat meitä paljon vanhempia.  Olimme muuttaneet mummolan naapurista, aivan toiselle puolen siihen aikaan kauppalaa, tosin matkaa oli vain nelisen kilometriä.  Siellä minä aloitin koulunkäynnin ja sinä olit vielä kapaloissa.  Aika kului ja sinäkin kasvoit niin, että saatoimme aloittaa jopa yhteiset mäenlaskut ym. touhut.  Pieni oli mäki ja kaksin laskimme pulkalla ja siinä vauhdin hurmassa huudahdit: ” Batman tulee, Batman tulee.  Niin se televisio oli jo vaikuttanut pikkuveljeeni, jolla ikää lienee viisi vuotta.

Koska olimme nyt nelihenkinen perhe, kävi vuokra-asunto ahtaaksi, päättivät vanhempamme, että nyt on aika saada oma koti.  Se rakentuikin jälleen samalle suunnalle missä mummomme ja muut sukulaiset asuivat aivan lähellä.  Muuttopäivä osui lauantaiksi ja ensimmäisen omissa huoneissamme vietetyn yön jälkeen oli ensimmäinen joulukuuta.  Kalenterit oli varattu tietenkin.  Samana aamuna lähellä asuvat serkkumme tulivat hakemaan meitä potkuriajelulle.  Meille kaikille alkoi uusi aika. Seuraavana kesänä olimme paljon päivisin kaksin, koska olin jo niin iso, että saatoin katsoa perääsi. 

 

Uimaopetusta

Niinpä eräänä päivänä sanoit haluavasi uimakouluun.  Matka rantaan jossa koulutusta järjestettiin, oli alamäkeä ja niinpä sinä istuit pyöräni tarakkaan ja sitten mentiin.  Rantaan päästyämme alkoi uimaopetus juuri parahiksi, sinä ryntäsit veteen toisten oppilaiden vierelle.  Minä jäin rantaan katsomaan kuinkas tässä nyt käy.  Ja kävihän siinä, ensimmäiseksi uimaoppilaat menivät rinkiin ja sitten yksitellen jokaisen piti kyykistyä, niin että vesi tuli kaulaan asti.  Siinä vaiheessa sinä päätit, että nyt riittää ja ilmoitit ettet tarvitse uimaopetusta.  Se siitä sitten, lähdimme paluumatkalle, joka nyt oli sitten suurimmaksi osaksi ylämäkeä.  Kävelyksihän se meni.  Uimaan opit omia aikojasi,

Saimme molemmat oman huoneen ja oli se kivaa.  Tosin sinä hiivit useana yönä sänkyyni ja käperryit jalkopäähän, koska nukkuminen yksin oli pelottavaa.  Joskus minuakin pelotti, varsinkin kun mielikuvitus alkoi tuoda ajatuksiin sellaisia ajatuksia, että ikkunasta kurkkii joku tai joku ottaa kohta jalasta kiinni.  Niinpä niin! Sinun huoneestasi kuului hyvin paljon pärinää, krääs, ääks  jne. Leikit pikkuautoillasi ja melu oli kova, koska jostain syystä autot ajoivat aina vain kolareita. Siihen aikaa nuorilla pikkumiehillä oli myös muovisia sotilasukkoja sekä niille kaikenlaista tykkiä, autoa ja muita tarvikkeita.  Räiskintä oli korviahuumaavaa. Siihen aikaan lapsetkin saivat ostaa ja käyttää papatteja ja niillä sitten tehostettiin sotaleikkejä ulkona.  Sinä kasvoit siinä missä minä vanhenin ja toimin usein sinun kaitsijanasi.  Koska harrastin mm. kalastusta ja päästäkseni reissuun jouduin usein myös ottamaan veljeni mukaan.  Siitäkö lienee tarttunut kalastusinto myös häneen.   Onpahan edes jotain mitä hän sai minulta.  Eränkävijä taidot lienet oppinut isältämme ja serkuiltamme, joiden kanssa harrastit myös metsästystä.  Se jäi kuitenkin jossain vaiheessa pois, mutta kalastus jäi.  Joskus hiukan tuskailinkin, että pitääkö minun sinua aina raahata mukana. 

Paljon olisi niistä lapsuusvuosista kerrottavaa, mutta koska tässä jutussa keskitytään jälleen kalastukseen ja sinne pääsemiseksi on vähän oikaistava.  Palataan lapsuusmuistoihin myöhemmin.

Lohikela ja ottiperho

Rippijuhlat olivat ovella ja vanhempamme miettivät, että mitä sinulle rippilahjaksi.  Olin siihen aikaan jo itse perehtynyt perhokalastuksen saloihin ja sanoin että tietysti veljelleni tulee ostaa perhokalastusvälineet.  No eipä minun mielipiteellä ollut painoa, vaan he ostivat Veijolle pingispöydän.  No niinhän siinä kävi, kuten olin arvannutkin ei sillä kauaa ollut käyttöä, vaan se myytiin ja rahoilla ostettiin perhokalastusvälineet.  Siitä alkoi Veijon perhokalastusura ja se kesti aina hänen kuolemaansa asti, joka tapahtui aivan liian aikaisessa vaiheessa. 

Toki virvelikin kuului Veijon kalastusvälineisiin, mutta armeijan ja nuoruusvuosien kohellusten jälkeen perhokalastus nousi ykköslajiksi.  Aikaa myöten Veijosta tuli myös hyvä ja todella hyvä perhonsitoja.  Hän tilasi kaikki perhokalastuslehdet mitä oli vain tilattavissa. Katsoimme paljon videofilmejä perhokalastuksesta ja varsinkin talvi-iltoina perholehdet ja muu kirjallisuus tutkittiin tarkkaan.

Perhorasiat täyttyivät mitä hienoimmista luomuksista.  Vapoja ja keloja ostettiin, niitähän piti olla montaa eri sorttia.  Oli pitkää ja lyhyempää ja tietysti lohivapa kuului varusteisiin.  Unohtamatta kahluutarvikkeita.  Veijolle oli aina helppoa joululahjan osto; kalastusvälineitä tai muuta lajiin kuuluvaa.  Uskomaton määrä erilaisia höyheniä, karvoja ja lankoja, koukkuja jos jonkin kokoista.  Varustelu oli hurjaa ja paikat täyttyivätkin näistä tarvikkeista.  Kaikki olivat tietenkin, itsekin lajia harrastavana, tarpeellisia.  Veljeni osallistui myös perhokalastuskisoihin ja tuli sieltä jopa palkintojakin.  Paikalliseen seuraankin piti tietysti liittyä ja tätä kautta seuran kanssa tehtävät kalastusretket ja kisat olivat elämän suola.   

Ottiperho

Silloin vielä, kun aloittelimme perhokalastusta minä, mieheni ja veljeni perustimme myös oman ns. perhokalastusseuran.  Money Hills Fly Fishing Glub.  Minä tein meille omaa seuralehteä.  Ja kauden aikana meillä oli omat kalakilpailumme, ja syksyllä oli sitten palkintojen vuoro.   Minä ompelin meille omat perholiivit, joihin tein myös oman seuralogomerkin.  Oli kivaa. 

Teimme myös paljon kalastusretkiä yhdessä ja ne suuntautuivat Keski-Suomen hienoille koskille, joita alueelta löytyykin monen monta. Tietysti Viitasaaren kosket ovat maankuuluja, mutta aina säilyy Heijostenkosket mieluisana kalapaikkana.  Tästä kerron jo ensimmäisessäkin kalastuksesta kertovassa blogijutussani.   Joskus teimme kalastusreissuja Heijosiin, niin että pikkupojat niin Veijon kuin meidän olivat mukana.  Kesäisessä pikkuvirrassa pojat leikkivät ja uivatkin.

Kerran kevättalvella olimme Viitasaaren koskilla olisikohan ollut Kärnä, kalassa ja pojat olivat sielläkin mukana.  Reissun edetessä lasten leikit oli leikitty ja he saapuivatkin kosken rantaan ja päättivät heitellä lumipalloja virtaan.  No kalastus loppui siihen, paitsi sitten ongittiin lapasia jotka singahtelivat jostain syystä lumipallojen kanssa virtaan.  Lieneekö saanut veljeni poika tästä kipinän ja hänkin harrasti kalastusta jonkin verran ja ennen kaikkea piti kalansyönnistä yli kaiken. Hänen kanssaan kävin joskus kaksinkin kalastusreissussa.

Seuralehti Kalavale

 

Monet kesäiset illat ja yöt olemme viettäneet koskien rannoilla, sitä suurta odotellen ja siitä unelmoiden. Mikään ei voita kesäyötä ja virran kuohujen katselemista.  Usva nousee ja kesäyön viileys saapuu.  Yötön yö. Voin vain sanoa: että oi niitä ihania aikoja, joita saimme yhdessä viettää.  Yötöntä yötä on vietetty niin Viitasaaren kuin Saarijärven koskilla.  Hyvin usein näiltä reissuilta Veijolla oli tuomisia.

 

 

Kiinni on

 

Veljeni kalastukseen tuli mukaan myös lohenkalastus Tornionjoella.  Ensimmäinen lohenkalastusreissun veljeni kuvaili omassa seuralehdessämme ja päätinkin kopioida sen tähän mukaan.  Suuria tunteita.

Lohestuksen taikaa – ensikokemuksia lohensoudusta Tornionjoella

Istun ”Hopeakyljen” pöydän äärellä katsoen Tornionjoen virtaavaa pintaa.  Vihdoinkin olen saapunut tänne, mistä olemme kaverini Jonten kanssa haaveilleet ja puhuneet noin kolme kuukautta.  Kello on yli puolenyön ja tunnen itseni pirteäksi ja rauhalliseksi.  Juhannuksen hössötys ja kiireet ovat onneksi jo tältä vuodelta takana päin. 

Reissuun

Lähdimme ajelemaan kotikonnuilta tänne n. klo 10:n aikaan ja perille pääsimme monien mutkine kautta n. klo 18.  Paikkana tämä Hopeakylki on tosi hienolla paikalla.  Rantaan vain 20 metriä.  Tuvassa on neljälle nukkumapaikat ja kaksi saunaa, kalakellari ja grillikatos.  Piha on siisti (nurmikkoa).  Olimme pienellä varauksella majoitusta kohtaan ensin, mutta yllätyimme todella paikan hienoudesta.  Kalaluvat ostimme Green Linen matkatoimistosta (kai meillä on oikeat luvat?)  Kävimme myös illalla katsomassa Matkakoskea, joka on nelisen kilometriä ylempänä, komea koski.  Mieleen nousee jännitys.

Sydämeni hätkähti pinnassa viistävän evän takia, lähdimme rantaan katsomaan tarkemmin tätä ”outoa ihmetystä”.  Evä meni ihan rantaan asti ja siitä maalle.  Perkele.  Taisi olla vesirotta.  Karmea pettymys!  Kaikkea se tämä kalastuskuume ja ensikertalaisen lohestajan malttamattomuus teettää.  Laastari olisi paikallaan. 

Kalalle

Sää oli tosi surkea koko päivän.  Vettä satoi ja tuuli kovaa.  Illalla sää kuitenkin alkoi kirkastua ja toivoa paremmasta kelistä oli.  (Vesi oli todella kylmä, kun heitin talviturkin pois).  Muuten kesäloma alkoi jippii!

Keskiviikko 1. päivä

Keskiviikko oli ”älytöntä” askaretta ja touhua.  Aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta.  Laittelimme kalastusvehkeitä ja muita tarvikkeita kuntoon.  Viehe valikoima oli aika pieni, mutta se kyllä helpotti valintaa aika hyvin.  Päätimme laittaa jotain räikeätä väriä ja hakeva uintista vaappua.  Laitoimme kolme vaappua vetoon.  Saapi nähä tuleeko paljon sotkuja.  Kello 18.40 päätimme sitten lähteä ottipaikoille, jotka meille oli neuvottu ja jotka pätevinä ammattikalastajina olimme jo huomanneet.  Kiitokset Jormalle hyvistä neuvoista.  Kelojen jarrut sai olla aika tiukalla, jotta lohi saa kunnon vastaiskun.  Ei muuta kuin lohestamaan.

Suuri hetki oli käsillä, jota olemme kynsiä pureskellen odottaneet monta monta kuukautta.  Menimme ylänivan puolelle ja aloitimme kalastuksen.  Ei kun vaaput ja Kuusamon Räsänen veteen.  Laskimme siimaa noin 20-25 metriä, ja lähdimme liputtamaan virtaa alaspäin.  Olimme laskeneet ja pujotelleet vene armaadan kanssa (n. 30 kpl) noin 100 metriä kun laitimmainen vapa oli kaarella.  Tohina alkoi, joko nyt on lohi kiinni, huomasimme, että vireisessä veneessä jo väsyteltiin lohta.  Ei se ollut kuin pohjassa kiinni meidän viehe.  Räsänen oli liian painava.  Joten vaihdoimme siihenkin vaapun.  Niin se meni ensimmäinen lasku.  Ei muuta kuin uudestaan ylöspäin.   Vaaput veteen ja alaspäin.  Hiljakseen soudin ja kaverini huolehti vavoista.  Tullessamme nivan yläpuolella olevalle karikolle vasen vapa tärähti ja oli kaarella.  Joko nyt on suuri hetki käsillä?  ON ON SE LOHI.  Kaverini kelasi ylimääriset vehkeet pois, mutta kuinka ollakaan keskimmäisen vavan vaappu roikkui väärässä siimassa.  -Katkaise vaan siima, ei ole väliä vaikka vaappu menee!  Kommentoin rauhallisella äänellä ja suurella kokemuksella keulasta.  Ei muuta kuin siima poikki.  Lohi hyppäsi muutaman kerran ilmaan ja otti 20 metrin spurtteja.  Näimme, että lohi alkoi vähitellen väsyä ja saimme sen veneen viereen.  Onpas ”iso” kala.  Kaverini väsytti ja ohjasi lohen veneen viereen, josta sen haavitsin.  Ei muuta kuin kalikkaa niskaan ja kurkku lohelta auki.  YES! YES! ja kerran vielä YEEEES!  Se on siinä, meidän ensimmäinen lohemme.  *Äkkiä rantaan juhla sikarille.  En osaa sanoilla kuvata tunteitani.  Tunsin olevani pilvissä ja maailman onnellisin kalastaja, jota vielä lisäsi muiden kalastajien kateelliset katseet.  Lohi painoi 6.5 kg ja pituutta sillä oli 75 cm.  Kyllä oli kameralla töitä. (Dokumentit meni kyllä pilalle filmien valottuessa). Se siitä avauspäivästä joka ei paremmin olisi voinut alkaa. 

Kalojen kuningas

Torstaina taas ylänivalle aamunkoitossa.  Kalastimme intoa täynnä koko päivän, tuloksetta jos ei rusketusta oteta huomioon.

Perjantaina menimme Matkakoskelle, josta olivat kuulemma saaneet hyvin lohta.  Selkä ja takamus ovat jo olleet kipeät ja rakkoja tullut käsiin soutamisesta.  Rikkonaisen veden yläpuolella oli tuhansittain joitain vesikärpäsiä, jotka tunkivat joka paikkaan.  Kyllä meni tupakkia.

Saimme sieltä lohen, joka painoi 5.5 kg ja pituutta sillä oli 75 cm.  Molemmat lohet saimme punaisella KH-laksilla, josta lähti turpalevy irti eka lohen sitä murjoessa.   Onneksi pikaliima on keksitty.  Saimme sunnuntaina harmiksemme n. 3 kg:n hauen. 

Reissu kyllä ylitti kaikki odotuksemme. No seuraavana vuonna uudestaan.   Varasimme mökin ja veneen kahdeksi viikoksi alkaen juhannus viikolla.  Tämä reissu oli unelmien reissu. 

Veijo alias Fly Fishing Man.

 

Lohenkalastusta Tenolla

Tämä lohensoutu innostus jatkui vielä muutamia vuosia, ja veljeni ystävänsä kanssa hankki oman veneenkin.  Lohta käytiin kalastamassa myös Tenolla sekä Simojoella, että Merikarvianjoella.

Kuitenkin Veijo oli myös taimenen kalastaja.  Hyvin usein vielä viimeisinä vuosinaan hän kävi Laukaassa – Kuusaankoskella kalassa ja hyvin usein tuomisina sieltäkin oli taimen.  Sinne oli hyvä poiketa, vaikkapa lyhyelläkin vapaalla.  Vuorotyö antoi mahdollisuuksia käydä eri aikoina, jolloin todennäköisyys oli, että muita kalastajia ei ollut niin paljoa. Veljeni oli hiukan erakkoluonne ja tykkäsi käydä kalassa yksin, ehkä syynä kalojen saantiin oli myös se.  Taitavana perhonsitojana hän tietenkin osasi tehdä aina hyvät ottavat perhot. Kuljimme kalastusreissuilla myös meidän asuntovaunulla ja myöhemmin asunto-autolla  ja tietenkin parhaat otti perhot tehtiin juuri ennen kalastusta, kun ensin oli käyty tutkimassa virran ruohot, millaisia toukkia niistä löytyy.  Hyvin kulki perhonsidontavälineet mukana.

Nyt kun veljeäni on mennyt toisille kalavesille, jäin häneltä paljon valmiita perhoja, koska talvi-illat hän käytti perhojen tekemiseen.  Ne ovat kauniissa puurasioissa ja odottavat käyttöä.  Ja luulenpa että, ne eivät jää käyttämättä.

Kiitos veljeni mukavista kalaretkistä ja -hetkistä.  Toivottavasti tapaamme sitten kun minun aikani on täältä lähteä ja pääsemme jälleen yhdessä kalastamaan.

Rakkaudella siskosi.