Taimenen kutsu

Lohiperhot odottavat ottajaansa!

 

Tänään kutsun kuulin..


Tänään sen kuulin erittäin selvästi, eli taimen kutsun.  Siksi aloitettiin perhosiimojen ja perhokelojen puhdistaminen ja tarkastus.  Terassille paistoikin tänään aurinko ja siinä oli hyvä auringossa siimat puhdistaa ja kelat tarkastaa.  Myös lohikelat ja -siimat saivat saman käsittelyn.  Perhorasiat käytiin läpi ja todettiin, että varsinaisesti uusia perhoja ei tarvitse tehdä, mutta ainahan se on niin, että rasiasta puuttuu juuri se perho, jolla kalaa tulisi.  Keloja ja vapoja on nyt tuplat, koska edesmenneeltä veljeltänikin jäi vapoja ja keloja, mutta hyvä niitä on olla varalla.  Kahluuvaatteet ja -kengät pitää vielä tarkastaa ja katsoa, että ovat kunnossa talven jäljiltä.  Tosin niitä ei ole tarvinnut muutamaan vuoteen, vaan ovat odottaneet juuri tätä kevättä.

 

Vettä piisaa


Kävimme äitienpäivänä katsomassa vesitilannetta muutamalla koskella ja olihan sitä vettä liikkeellä, ehkä vielä vähän liikaakin, mutta luulenpa, että jo parin viikon päästä tilanne on ihan toinen.  Aikaisemmin kirjoitinkin, että kävimme Heijostenkoskilla ja silloinhan sielläkin oli sama tilanne.  Eilen ajoimme lähikoskelle tuohon 25 km päähän ja sielläkin vettä on vielä  paljon, mutta kaikesta huolimatta siellä kävi pinnassa taimen.  Aivan kosken niskalla se näyttäytyi kuin härnätäkseen.  Tosi kiva oli katsoa sen pintomista.  Samoin, siinä kosken rannalla seisoessa koivunalla valui puusta niskaan vettä, näkyi ensimmäiset pääskyset.  Eli pääskysestä ei päivääkään, vaikka väitän kyllä, että kesä on vielä kaukana.  Vaan vesi ei haitannut taimenta seuratessa.  Kutsu kävi väkevänä. 
Vaikka kalastuskausi on jo alkanut kalastajia ei ole koskilla näkynyt.  Lieneekö veden korkeus syynä. 


Osa perho- ja lohikeloista siimat puhdistettuna


 
 

Oma valinta

Itse kalastan myös virvelillä, pilkkiongella sekä mato-ongella.  Tiedän, että vannoutuneet perhokalastajat voivat katsoa virvelikalastajia pitkin nenänvartta, mutta minusta kalastitpa millä pyydyksellä hyvänsä on yhtä arvokasta puuhaa.  Meillä on eräs ystävä, joka jokunen vuosi sitten itse entisenä virvelikalastajana nykyisin perho- ja lohikalastajana, kun piti lähteä Norjaan lohikalalle, että koska minulla ei ollut vielä silloin lohivapaa vaan ainoastaan virvelivapa voisin toimia reissussa ruuanlaittajana, arvatkaapa lähdinkö reissuun?

 
Lohireissusta emme ole tehneet vielä minkäänlaista päätöstä.  Muutamia vuosia sitten kävimme muutamana kesänä Tenolla kalastamassa, mutta koska matka on aika pitkä ja emme tiedä saammeko asunto-auton kuntoon ei ole kalastusretkestä Utsjoelle tietoa.  Mutta nyt monen vuoden odotuksen jälkeen käytämme tästä tulevasta kesästä niin paljon kuin mahdollista aikaa kalastamalla näitä koskia täällä Keski-Suomessa ja niitähän kyllä on kalastettavaksi. 

Nuotio leivät
 

Eväät

Yksi kalareissuun kuuluva elementti on eväiden syöminen.  Joskus on kiva valmistaa nuotiolla oikein gurmee ateria, täytyy vain saada se kala.  Kotona voi ennen reissuun lähtöä tai edellisenä iltana tehdä pienen leipätaikinan, josta voi aluksi paistaa pannulla pieniä leipiä.  Reissuun voi pieniin rasioihin tai pusseihin ottaa mukaan esim.  tilliä, sitruunaa, suolaa, voita, pippuria.  Uudet perunat kuuluvat ilman muuta mukaan.  Tämä vaatii tietenkin kattilan ja paistinpannun tai sitten voit kääriä kalan ja halkaistut maustetut perunat folioon ja laittaa nuotioon.  Tämä vaatii vähän vaivaa, mutta kalareissuun lähdetään viettämään aikaa myös luonnossa.  Jos repusta vielä löytyy pullo valkoviiniä palan painikkeeksi, kruunaa se aterian. 

Ohje;  leipä: mittaa 3 dl kädenlämpöistä vettä astiaan, (puoli pussia kuivahiivaa) toki ei välttämätöntä, ripaus suolaa, öljyä loraus ja hiivaleipäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta.  Laita yöksi jääkaappiin kääri aamulla leivinpaperiin (sille on käyttöä paistamisen jälkeen ja leipien muotoilussa) ja tämä minigrip-pussiin ja kylmälaukkuun.

Paista leipäset kuumalla kuivalla pannulla nopeasti ja siirrä syrjään odottamaan ruokailua.

Laita perunat veneen kiehumaan ja tillinvarsia ja suolaa mukaan.  Kannattaa valita pieniä perunoita niin ne kypsyvät nopeasti. 

Perunoiden kiehuessa valmistele kala, perkaa ja huuhdo sekä kuivaa ja laita kalan sisään suolaa, pippuria, tillinvarsia (jos paistat kokonaisena) sitruunan mehua ja voita, laita pannu kuumenemaan, kun perunat alkavat olla puolikypsiä.  Paista kala pannulla molemmilta puolin ja jos repussa sattuu olemaan valkoviiniä kaada paiston loppuvaiheessa sitä pannulle. 

Nauti leipien ja perunoiden kera – muuta ei tarvitakaan.  Tietenkin jos sitä valkoviiniä jäi…
Osa kalastajista voi olla sitä mieltä, että alkoholi ei kuulu kalastukseen, ei kuulukaan jos siitä on tarkoitus päihtyä.  Kuitenkin koskien rannoilla ja nuotiopaikoilla lojuu tyhjiä kalja- ja lonkerotölkkejä.  Kenenkä lienee?

Toki jotkut kalastavat lukijani voivat sanoa, että mitä turhaan käyttää aikaa tuollaiseen, mutta minusta kalastukseen varataan yleensä koko vuorokausi, joten miksi ei voisi kunnioittaa saamaansa kalaa syömällä se heti siellä rannalla.  Usein kala laitetaan vain muovipussiin ja viedään sitten kotiin lämpimänä.   Toki nuotiomakkarakin maistuu hyvältä ja usein mekin nautimme vain voileivät repusta ja termarikahvit. 

 

Toivoisinpa vain, että kalastuspaikkojen nuotiopaikat ainakin metsähallituksen taholta siivottaisiin ja vialliset laitteet korvataan uusilla.  Kalastajat maksavat kuitenkin lupamaksut, valtionlupamaksun ja ainakin itsellä odotukset, että edes nuotiopaikat olisivat kivat ja siistit.  Jokainen voi viedä ne roskat, jotka on tuonutkin pois mennessään, vartaan tätä varten erillinen muovipussi mukaan.  Ei kaiverrella puukolla puuosiin omia merkkejä, vaan siivotaan myös toisten roskat pois, jos niitä näkyy.  Vielä toiveena olisi, että kosken rantoja siivottaisiin ja veteen kaatuneet puut korjattaisiin pois.  Silloin puihin, ei tartu turhaan perhoja tai uistimia.

Luvat on helppo ostaa nettikaupasta, tosin kaipaan sitä, kun luvat ostettiin ennen joltain lähialueen talosta tai kaupasta.  Siellä oli hyvä vaihtaa kuulumisia näiden ihmisten kanssa.  Nyt kukaan ei juttele tai kerro kosken tapahtumista tai kalasaaliista, joita kalastajat ovat saaneet.  Esim. Heijostenkoskilla luvat ostettiin ennen maatalosta ja usein sieltä vielä tultiin käymään koskenrannalla vaihtamaan kuulumisia.  Ehkä tarkoituksena oli tarkastaa, että jokaisella on lupa, mutta kuitenkin. 

 
Täältä ne taimenet kutsunsa lähettävät

Toivotan kalastaville miehille ja naisille kireitä siimoja ja taimenen kutsua odotellen.  Nauttikaa kalastusretkistänne, se on erittäin arvokasta aikaa.

Toivottavasti näemme koskilla ja minulla on jotain kirjoitettavaa ennen pitkään.

Kalastajatyttö

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raatteen tie

Keittiö remontti

Vanhassa vara parempi